Lukion tutorit 2020-2021

Lukion tutoreina eli opiskelun ohjaajina toimivat toisen vuosikurssin opiskelijat. He ylläpitävät yhteisöllisyyttä ja auttavat uusia lukiolaisia tutustumaan toisiinsa ja lukion arkeen sekä auttavat opintojen suunnittelussa. Tavoitteena on, että uudet opiskelijat pääsisivät mahdollisimman nopeasti mukaan lukion työhön ja tuntisivat itsensä tervetulleiksi koulussamme. He järjestävät pitkin vuotta myös muita tapahtumia ja tempauksia 1. vuosikurssin opiskelijoille.

tutorit2020.jpg

Starttipäivänä kuvaan ennättivät Sade, Oona, Jenny, Jonatan, Teemu ja Miika. Lisäksi Siiri O., Matias ja Siiri V. toimivat tänä vuonna tutoreina.

Näin tutorit kertovat itsestään:

Jenny: "Moikka, olen Jenny ja minua voit tulla jututtamaan asiasta kuin asiasta. Olen helposti lähestyttävä ja hyvä kuuntelija. Kouluainesta lemppareitani ovat bilsa ja historia. Tsemppiä kaikille uusiin tuuliin ja muistakaa nauttia. <3"

Siiri V. : "Moikka oon Siiri BN-linjalta ja tykkään vapaa-ajalla olla kavereitten kanssa ja shoppailla. Mun puoleen voi kääntyä minkä asian kanssa vaan!"

Oona: "Moikka, oon Oona ja oon bn-linjalla. Tykkään tanssia ja viettää vapaa-aikaa kavereiden ja urheilun parissa. Tulkaa rohkeesti kysäsee tai vetäsee hihasta jos on jotain asiaa."

Sade: "Oon luotettava ja sosiaalinen kakkos luokkalainen. Harrastan sirkusta ja tykkään käydä salilla. Multa voi aina tulla kysyyn apua ja neuvoja tai kertoon jos on jotain huolia."

Siiri O. : "Mä oon Siiri. Vapaa-ajalla tykkään käydä salilla. Mulle voi tulla aina juttelemaan tai kysymään apua."

Teemu: "Moro oon Teemu ja harrastan jalkapalloo maalivahtina Ilveksessä. Tykkään vapaa-ajalla nähä kavereita sekä ajella mopolla. Mulle voi tulla juttelee mistä vaa oon avoin ja omasta mielestä hyvää läppää heittävä äijä."

Matias: "Moi, olen Matias toisen vuosikurssin bn-linjan opiskelija. Minua kuvaava eläin on varmastikin laiskiainen. Luonteeltani olen ulospäinsuuntautuva ja pirteä. Tulkaa vaan rohkeasti moikkaamaan!"

Miika: "Harrastan golfia ja käyn salilla. Olen luonteeltani useissa tilanteissa hiljainen, mutta sitten kun minut tuntee vähän paremmin, niin huomaa että olenkin aika puhelias. Minun kanssani voi tulla puhumaan kaikenlaisista asioista, esimerkiksi voi tulla kysymään neuvoa tai ihan muuten vain juttelemaan."

Jonatan: "Mukava ja rento kaveri jolta saa tulla kysymään mitä vaan milloin vaan."

 

Jos sinulla on kysyttävää lukio-opinnoista tai kaipaat juttukaveria, tervetuloa juttelemaan ja viettämään aikaa tutoreiden kanssa.

 

Sisällöntuottajaksi?

Haluaisit tuottaa tai ehdottaa sisältöä nettisivuille? Loistavaa! Sisältö voi olla oikeastaan mitä tahansa, mitä keksit, joten ehdota ja tarjoa uutta sisältöä pelottomasti. Tässä kuitenkin muutamia esimerkkejä siitä, mitä se voisi olla.

KOLUMNI / BLOGI – Jos haluat kirjoittaa toistuvasti lyhyitä kirjoituksia, voit heittäytyä kolumnistiksi tai blogaajaksi. Jos pidät jo blogia, sopisiko jokin tekstisi Norssin sivuille? Tekstisi voi olla kirjoitettu jostakin samasta aiheesta, kuten opiskelijaelämä, tiede, muoti, urheilu, jne., tai voit tarkastella maailmaa omasta (tai vaikkapa nimimerkkisi) näkökulmastasi. Voit valita kirjoittaisitko kerran jaksossa tai useammin. Tai sitten voit kirjoittaa vain yksittäisenkin kerran ja kokeilla miltä se tuntuu.

ARVOSTELU – Elokuvat, kirjat, pelit, appsit, näytelmät, kebabit, mopoautot, vaatekaupat... Oletko aiheen asiantuntija tai muuten erityisen kiinnostunut jostakin? Tarjoa meille näkemyksesi arvostelun muodossa.

MATKAKERTOMUS – Norssilla matkustetaan paljon suomessa ja ulkomailla. Kerro mitä kaikkea matkalla tapahtui, missä käytiin, mikä oli parasta, mikä ei toiminut, tapahtuiko jotain erityistä tai yllättävää. Jos et jaksa itse kirjoittaa kaikkea, pyydä kaveri avuksi. Ja pari kuvaa kännykältäsi täydentää jutun!

HAASTATTELU / HENKILÖKUVA – Norssilla käy paljon vieraita, mutta myös talon oma väki on kerrassaan lahjakasta ja mielenkiintoista. Voit haastatella vierailijaa joko videolla tai ilman, haluamallasi tavalla. Mutta entäpä ystäväsi tai sinä itse? Koululla on suomenmestareita, kokeneita harrastajia, uuden keksijöitä ja kokeilijoita. Tee kaveristasi haastattelu tai ilmianna hänet haastateltavaksi. Ei jätetä erinomaisuuksiamme tunnustamatta.

KUVIA – Joka jakso on käynnissä uusi valokuvakilpailu vaihtuvalla aiheella. Voittaja saa kaksi lippua elokuviin. Katso ajankohtaisista uutisista jakson aihe, nappaa kuva, ja osallistu. Voit myös lähettää muita onnistuneita kuvia, vaikka et niillä kilpailisikaan. Elä kuitenkaan lähetä kuvia, joita ei saisi julkaista netissä.

SARJAKUVA / PIIRROS / MAALAUS – Saitko valmiiksi jonkin hienon teoksen? Ota siitä kuva tai kuvauta se meillä. Jos teet itse sarjakuvia, voit julkaista töitäsi näillä sivuilla.

VIDEO – Onko sinulla jokin valmis video tai onko sinulla loistava idea videoksi? Ota yhteyttä ylläpitoon, niin saatetaan videosi sivuille tai kehitetään ideastasi valmis video.

LINKKI – Onko maailmalla tapahtunut jotain ajankohtaista, mistä Norssilaisten tulisi tietää? Ollaanko lukiolaisten asioita ajamassa huonompaan suuntaan tai onko jokin hyvä käänne ilmaantunut? Lähetä linkkivinkki ylläpidolle!

 

 

Kotisivujen säännöt

Koska sivustolla julkaistaan paljon artikkeleita, kuvia ja videoita, joissa Norssin lukiolaiset ovat esillä, on syytä pitää kiinni muutamista yhteisistä säännöistä.

KÄYTTÄYTYMINEN – Jos osallistut keskusteluun sivustolla, jätät kommentteja tai annat palautetta, tee se hyvällä maulla. Älä lähde loukkaamaan ketään, ja pidä keskustelu asiallisena ja aiheeseen liittyvänä. Osallistu oletuksena keskusteluun omalla etunimelläsi.

NIMIEN KÄYTTÄMINEN – Oletuksena (eli jos muuhun ei ole kysytty lupaa) videoilla ja kuvissa esiintyvistä opiskelijoista käytetään vain etunimeä. Tämä sen takia, etteivät henkilöt siten löydy netin hakutuloksissa nimihaulla. Vaikka onkin selvää, että sivuille luodut sisällöt tuotetaan laadukkaiksi ja hyvää maulla, jätetään jokaisen omaksi valinnaksi millaisen netti-imagon itselleen luo. Jos vastaavasti huomaat olevasi jossakin sivuston sisällössä vain etunimelläsi, vaikka haluaisit kunnian koko nimellesi, lähetä viesti ylläpidolle, joka ilolla korjaa vääryyden.

REILUUS JA MAALAISJÄRKI – Sivusto on suunniteltu lukiolaisten omaksi sivustoksi. Sisällöntuottajat eivät ole ammattilaisia, vaan harjoittelevat kirjoittamista, kuvaamista ja videotyötä. Jos tapahtuu ylilyöntejä tai riman alituksia, niistä otetaan opiksi ja jatketaan eteenpäin viisaampina. Jos saadaan aikaiseksi jotain hienoa, ollaan siitä ylpeitä ja annetaan rohkeasti hyvää palautetta. Muistetaan olla rohkeita, mutta pyritään välttämään tyhmäilyä.


Valokuvauskilpailun säännöt

§1 Kilpailuun saavat osallistua kaikki Norssin lukiolaiset.

§2 Kilpailuun saa osallistua vain itse ottamallaan kuvalla.

§3 Kilpakuva pitää ottaa kilpailun aikana – ei arkistokuvia.

§4 Valokuvan voi ottaa millä laitteella tahansa.

§5 Kuvaa saa muokata.

§6 Kilpailuun saa osallistua max. 3 kuvalla / jakso. Kilpailun aihe ilmoitetaan jakson aikana.

§7 Kilpakuva(t) toimitetaan ennen jakson loppua osoitteeseen virve.viita[at]uta.fi (max. 20Mt) Jos kuvallasi on nimi, muista lisätä nimi viestiin.

§8 Opettajista koostuva tuomaristo valitsee voittajan, joka saa palkinnoksi 2 leffalippua Finnkinon teattereihin.

§9 Voittaja, kunniamaininnat ja kuvista parhaimpia julkaistaan lukion kotisivuilla kuvaajien etunimellä. Koko nimeen pyydetään aina erikseen lupa.


INFO
Info-sivulle kootaan kaikki tiedotus ja sivustoa koskeva ohjeistus.

Tampereen yliopiston normaalikoulun lukion virallinen kotisivusto on edelleen Tampereen yliopiston sivustolla: https://norssi.uta.fi/lukio/

Bugit ja korjausehdotukset
Jos haluat tarjota sisältöä tai esimerkiksi löysit virheen sivuilta, lähetä viestit ylläpidolle tai ota yhteys opiskelijakunnan jäseneen.

Ylläpito
e-mail: virve.viita[at]tuni.fi
Voit ottaa yhteyttä myös Wilman
kautta tai kertoa asian kasvotusten.


KESKEISIÄ LINKKEJÄ LUKIOLAISELLE

Opetussuunnitelma
Oppikirjat
Opinto-opas
Kurssikuvaukset

Lukiodiplomit
Ylioppilastutkintolautakunta
Etälukio
Abitreenit
Studentum.fi
Yliopistoyhteistyökursssit

Lukiolaisten liitto
Opintotuki

Terveydenhuolto-info

Hakemukset ja lomakkeet

Hakemus itsenäiseen suoritukseen
Hakemus yksityiseen poissaoloon
Hakemus 4 vuoden opintoihin